lauantai 18. lokakuuta 2014

Kaikki yhdestä pahasta





Hei kaikki !

Arvatkaa kuinka innoissani olin, kun sain tietää, että Apulannan Toni ja Sipe tulevat Kouvolaan haastateltaviksi uudesta kirjastaan "Kaikki yhdestä pahasta" ! Kouvolassa olisi vielä ollut keikka, mutta ikäraja ja loppuunmyynti estivät sinne pääsyn.

Melkein puolentoistatunnin ajan pojat kertoivat kirjasta ja hieman myös bändistä, saimme muunmuassa kuulla ikimuistoisimmista keikoista ja millaista bändeillä on Suomessa. Tonin huumorintaju oli ihan mahtava ja monta kertaa tulikin naurettua heidän jutuilleen.

Olin aivan innoissani jo siitä, että pääsin eturiviin ja voitte kuvitella kuinka hienoa oli ottaa Tonin kanssa kuvia ja ennen lähtöä jopa halata ! Olen vieläkin ihan innoissani Tonista ! Mukaan tarttui kuvien lisäksi signeerauksin varustettu kirja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti